Mikä on Road to Hope?
Jokainen meistä haluaa tehdä hyvää. Maailmassa on monia hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka tarjoavat kanavan avun välittämiseen. Usein kuitenkin itse kohteet, todelliset ihmiset, jäävät meille etäisiksi. Ja miten hyvin loppujen lopuksi tiedämme, mihin lahjoittamamme eurot ja sentit käytetään?Bank4Hope lupaa läpinäkyvyyttä auttamiseen. Bank4Hopen kautta on mahdollista seurata lahjoitusten perille menemistä todella pikkutarkasti. Road to Hope tiimin tarkoitus on lähteä paikan päälle selvittämään miten hyvin tämä tieto pitää paikkansa? Kysymys kuuluu: "Meneekö apu perille?" Me vastaamme: "Siitä me otamme selvää".
Valitsimme kohteeksemme Albaniassa tehtävän työn ihmiskaupan uhrien auttamiseksi. Käännämme uskollisen ratsumme "ficuksen" keulan kohti etelää ja ajamme paikan päälle tutustumaan tilanteeseen. Voitte seurata matkan etenemistä blogista ja facebook sivuiltamme.
Matkasuunnitelma
kuva: Google maps |
Ihmiskaupan uhrien auttaminen Albaniassa
Hankkeen tavoite on vähentynyt ihmiskauppa, ja Albanian yhteiskunnan sitoutuminen heikoimmassa asemassa olevien aseman parantamiseen.
Vuodesta 2007 lähtien hankkeen kohderyhmänä
ovat pääasiassa olleet heikossa asemassa olevat naiset, ihmiskaupan uhrit,
naisvangit sekä heidän lapsensa. Hankkeen toisessa vaiheessa keskitytään
huumeriippuvaisten auttamiseen.
Tähän mennessä sadoille naisvangeille on
annettu neuvontaa, sekä ammatillista koulutusta kampaamo- ja ompelualoilta.
Kymmenet naiset ovat saaneet tukea kuntoutukseen ja yhteiskuntaan sopeutumiseen
vankilasta vapautumisen jälkeen.
Kirkkojen työntekijöitä sekä muita
ammattilaisia Albanian eri osissa on koulutettu ex-vankien ja ihmiskaupan
uhrien parissa tehtävään työhön.
Hankkeen tavoiteltu vaikutus on heikossa
asemassa olevien naisten elintason parantuminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti